perjantai 12. syyskuuta 2014

Tutustumassa puolustusvoimien potkulauta valikoimaan

Varkauden Insinöörit ry, minä mukaan lukien, kävimme tutustumassa Rissalassa Karjalan lennostossa Hornetteihin ja niiden huoltoon.

Sotkussa munkit ovat edelleen hyviä ja Horneteista lähtee noustessa melkoinen pauhu.

Jostain kumman syystä kuvaaminen porttien sisällä oli kiellettyä, yhden Hornetin juurella saimme kuitenkin yhteiskuvan. Lisään sen tänne kunhan saan sen sähköpostiini.
Pääsimme vilkaisemaan myös koneiden 'kuoren' sisälle ja onhan siellä piuhaa ja tietokoneeta jos jonkinlaista.
Mutta täytyy sanoa että huoltohallit olivat siistit. Ei näkynyt luolastossa öljyläikkiä eikä rasvaisia riepuja lattialla. Työkalut olivat paikoillaan ja ja jokaiselle koneesta irroitetulle osalle oli oma teline.

Niin huoltohallien kun luentosalien koneet näyttivät pyörivän vielä Windows XP käyttikset.

Intin polkupyörät ovat kaikille tuttuja, mutta onko se että isänmaata puolustetaan myös potkulaudoilla.















Niin luolastossa kun pihamalla on mahdollisuus liikkua Eslan potkulaudoilla. Kuvan parkissa olleista Esloista sain ottaa luvan kysyttyäni. Ja oppamme kertoi, potkulaudat ovat kätevät ja nopeat liikkumisvälineet myös armeijan käytössä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti