torstai 27. syyskuuta 2012

Juoksu on mukavaa, ellei se koskisi niin paljon.

Parin vuoden tauon jälkeen uskaltauduin mukaan Keski-Savo Maastocupiin.
Kesän juoksuni olivat lähinnä 30 metrin pyrähdyksiä Kickbiken kanssa Eurocupin viestien vaihdoissa.

Kuva: BG Steenbergen















Harjoituspäiväkirjani merkintöjen mukaan olen juossut viimeisen vuoden aikana ennen tätä yhteensä 2 tuntia joulu-tammikuussa kolmella 40 min lenkillä järvenjäällä pehmeässä lumessa.

Ensimmäinen osakilpailun reitti hiekkapohjaisella 3 km radalla, joka sisälsi pätkän polkua.

Tein alkuverryttelyt potkien Cross Maxilla.
Kisassa sitten 100 m metrin jälkeen pohkeet alkoivat huutaa hallelujaa ja naiset juoksivat ohitseni.
Meinasin jo lopettaa samantien, mutta muutin askellusta kantapää voittoiseksi ja ajattelin, että pystyn vielä 100 metriä ja sitten seuraavat 100 jne.

Juoksuni oli poukkoilevaa kiihdytystä ja hidastustä kivun takia. Hapotusta ei ollut eikä tuntunut pohkeita lukuunottamatta pahalta.
Alamäet jotka olivat ennen vahvuuteni maantiejuoksuissa olivat tuskaa, joka askeleella koski.



Loppujen lopuksi pääsin onnellisesti maaliin ajassa 12.34 pari minuuttia voittajan perässä. Toivottavasti 2. osakilpailun reitti on pehmeämmällä pohjalla. Kovimmat odotukset asetan itselleni viimeiseen osakilpailun sauvasuojuoksuun, jossa lupaan taistella kärkisijoista.

Kisan jälkeen menin sitten 10 minuutiksi järveen seisomaan. Saa nähdä miten lähipäivinä kävellään näillä jaloilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti