keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

1000. kirjoitus

Potkulautailua Kickbikella ja potkukelkkailua blogi ja www-sivut saivat alkuunsa vuonna 2008. Tuolloin itse aloittelin vasta potkimista potkukelkalla ja Kickbikella. Aloittelijana yritin netistä etsiä tietoa lajista. Tarjolla tuolloin suomenkielellä olivat vain Kickbike.fi ja potku.fi sivustot, joihin harvemmin tulee päivityksiä. Potkulistan sähköpostitusryhmä toi alussa vastauksia aloittelijan kiperiin kysymyksiin. Nyt Facebook aikakaudella FB:stä löytyy myös Kickbike - Suomi -ryhmä, jossa pyritään myös jakamaan tietoa potkijoiden kesken. Lisäksi valjakko urheilijoiden kasva joukko on tuonut uusia sivustoja tarjolle.














Samalla kiinnostuin internet markkinoinnista ja asetin tavoitteeksi saada omat sivuni Google haun tuloksissa ensimmäisille sivuille.

Kirjoitusten taso ja kijotusviheiden määrä on vaihdellut, mutta sivustot ovat saavuttaneet tason joita seuraa 50-70 asiasta kiinnostunutta päivittäin. Tähän mennessä sivuille on tehty yli 27 000 vierailua, esimerkiksi kesäkuussa vierailuja oli 1672. Kiitos Teille! (Huom! Omat käyntini ovat blogattu pois tilastoista.)

Potkulautailua Kickbikella ja potkukelkkailua vierailuiden kasvu.
























Potkulautailua Kickbikella ja potkukelkkailua katsotuimmat kirjoitukset















Näiden käyntien perusteella voisi päätellä, että seuraavilla paikkakunnilla löytyy kiinnostusta potkulautailuun sekä potkukelkkailuun. Ohessa TOP-10 kaupungit.


1. Helsinki
2. Varkaus
3. Kuopio
4. Tampere
5. Kangasala
6. Vantaa
7. Riihimaki
8. Oulu
9. Espoo
10. Jyväskylä


Verkkohaun määrät sanalla Kickbike ovat kasvaneet kesä kesältä Googlen hakukoneella.




Vastaavasti joulu-tammikuussa potkukelkkojen kiinnostus nousee netissä.




Toivon, että olen osaltani voinut tuoda potkukelkkailua ja potkulautailua Kickbikella näkyviin sekä internetissä että järjestämällä lajin tapahtumia. Katsotaan miten pitkään motivaatiota riittää lajin parissa. Jatkosta en uskalla luvata mitään.

Joten hyvät lukijat tulkaa mukaan Kuopion maratonille 1.9. kilpailemaan itseänne ja tosiamme vastaan. Rupatellaan mukavia sitten potkujen jälkeen maailman suurimmassa savusaunassa. (Muista ottaa uimapuku mukaan sillä kyseessä on sekasauna)

Ja potkukelkan jalaksia voisi pikkuhiljaa ryhtyä hiomaan sillä Multialla potkitaan 8.-10.3.2013 juhla MM-kisat.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti