lauantai 30. kesäkuuta 2012

Gobandit videokameran testausta Kickbikessä




Kokeilin Gobandit kameraan Kickbiken etuhaarukassa kuvaten niin eteen, taakse ja ylös.
Samalla harjoittelin Youtuben videon muokkaus ohjelmaa. Se ei oikein onnistunut kuten kuvasta näkyy.

Agiliz Hercules ICT Trophy 2012: Kickbike



Potkulautailu viesti Kickbike Freeridella oli yksi laji tämän vuoden Agiliz Hercules ICT Trophyssä.
Muita "hulluja" lajeja voi katsoa Youtubessa.

torstai 28. kesäkuuta 2012

Tsekkiläinen "potkija" yleisurheilun MM-kisoissa

Tsekin Vašek Barák osallistui 400 metrin aitoihin. Hänen olisi pitänyt alittaa 49,70, että hänet olisi valittu Lontoon Olympialaisiin. Välierissä aika oli 50,33 eikä hän päässyt finaaliin.

Joten hänet nähdään St. Wendelissä potkulautailun MM-kisoissa.

Tsekin kielinen juttu tässä linkissä.

Harjoitus, jollaista en ole koskaan tehnyt

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Ranskan kuulumiset


IKSA Eurocupin ensimmäinen osakilpailu potkulautailtiin viikonloppuna Ranskan Lyonissa.
Lauantain ohjelmassa olivat 2,6 km aika-ajo, 10 km criterium sekä 3x2,5 km viesti.





Ruokaa odoteltaessa









Kisat olivat loistavasti järjestetty ottain huomioon ne resurssit, joita heillä oli käytössä.
Mm. lähialueen poliisiasemille oli ennakkoon ilmoitettu, että viikonlopun aikana kaupungilla saattaa liikkua päihtyneitä henkilöitä. Poliiseille oli jaettu noin kymmenen sanan lista, joita päihtynyt henkilö saataa sopertaa. Näin poliisi osaa tarvittaessa ottaa yhteyttä kisajärjestäjiin ja toimittaa potkija(t) oikeaan majoitukseen.

Listalla esiintyivät esimerkiksi sanat:
Kickbike, footbike, Suomi, Tsekki, Ultima,....
Kyllä valtion tulisi jakaa tukea myös meille potkulautailijoille kun olemme ympäri eurooppaa parantamassa suomi kuvaa.
















Viikonlopun yllättäjäksi nousi nuori hollantilainen Martijn Tiemens voittamalla sekä aika-ajon sekä criterium kilpailun jättäen Immosen molemmilla matkoilla toiseksi. Tosin suomalaiset antoivat tasoitusta kanssa kilpailijoille käyttäessään potkuissa vakio Kickbikeja ilman varsinaisia kilpailu virityksiä.
















Itse potkin aika-ajossa 4. sijalle 7,2 sekuntia voittajan perässä jääden vaivaiset kuusikymmenystä kolmannesta sijasta.  Aika-ajossa tein pari mokaa, joissa olisin voinut ottaa useamman sekunnin ajasta pois. Miia oli vielä ottamassa valokuvan kohdassa missä muut potki ja minä vain makasin tangon päällä.

10 km criterium kilpailussa teimme taktisen mokan ja päästimme Tiemensin karkuun heti lähdöstä. Odotimme kyllä, että nuori mies olisi hyytynyt kovaan alkuvauhtiinsa, mutta ei. Itse lähdin vetämään toisen kierroksen lopussa yrittäen vetää karkulaisen kiinni. Tästä seurasi se, että samalla potkin itseltäni jalat alta eikä voimia riittänyt enää taisteluun kakkossijasta neljän miehen loppukirissä. Kaitsu oli kirissä vahvin, jääden voittajalle lopulta 11 sekuntia. Hannu oli kolmas ja minä viides 13 sekuntia voittajan perässä.






Ottaako koville?









Päivän kolmannessa startissa 3x2,5 km viestissä Team Kickbike Finland otti ylivoimaisen voiton ennen Hollannin High Level ja Mars Germany joukkueitta. Ratkaisin voiton jo avaus osuudella potkien viestin nopeimman osuusajan 21 sekunnin erolla seuraaviin joukkueisiin. Maalissa ero toiseksi tulleeseen joukkueeseen oli 26 sekuntia. Sen verran jäi hampaan koloon noista 4. ja 5. tilasta, että halusin avausosuudelle purkamaan pettymykset pois.

Sunnuntaiaamuna oli vielä vuorossa maraton erittäin vaativalla reitillä, joka sisälsi nousua yhteensä 15 kilometriä ja erittäin vaativia serpentiini laskuja. Kuninkuusmatkalla suomalaiset eivät antaneet toisten enää yllättää vaan Immonen ja Vierikko ottivat kaksoisvoiton. 






Voittaja saapuu maaliin









Vierikko jäi Immosesta lähes 8 minuuttia ja kolmanneksi tullut Ranskan Luc Teilles 10 minuuttia. Luc kaatui kisasta toiselta sijalta. Hannu teki herrasmiehen eleen ja antoi Lucikke oman palkintonsa.






Veteraanien 3 parasta









Myös Lahtisen Miia oli kisoissa mukana. Kuvassa Miia harrastaa sopupeliä Lellun kanssa.
















Minun kohtaloksi koitui vanha pohje vamma, jonka seurauksena jouduin keskeyttämään jo 5 kilomerin kohdalla. Potkin kuitenkin kierroksen loppuun pelkällä toisella jalalla.
















Keskeyttämisen jälkeen oli sellainen raivo päällä, että olin myymässä Kickbikeni pois ja lopettamassa urheilun kokonaan. Miksi pohkeen piti mennä juuri nyt kun olen elämäni potku kunnossa?

















Nyt menee kesän kilpailu suunnitelmat uusiksi. Täytyy nyt vain toivoa, että jalka on kunnossa ennen elokuussa Saksassa potkittavia MM-kilpailuja.

I.K.S.A French Eurocup Lyon 2012 : The Marathon

tiistai 26. kesäkuuta 2012

Videoita Ranskan eurocupista

French 2012 IKSA Footbike eurocup - part 1
EUROCUP LYON 2012 Kohdassa 3 min saattoi päättyä minun ura?

Ranskan tulokset netissä

Lataa tulokset kierrosaikoineen Excel-taulukossa tästä linkistä.
















2,6 km aika-ajon tulokset.
10 km tulokset.
Maratonin tulokset.

Viesti tulokset

1 5 Team Kickbike Finland 3 15:53.596
2 7 High Level MEN 1 3 16:20.410
3 49 MARS Germany 3 16:26.216
4 9 AVIS IVREA MEN 1 3 17:19.293
5 68 High Level WOMEN 1 3 17:46.599
6 16 AVIS IVREA MEN 2 3 19:52.143
7 4 Ultima KLap Team 3 20:04.886
8 42 Trot'In Lyon 3 20:15.533
9 84 Team lipnik Dragon 3 20:32.503
10 44 Trot'n Breizh 3 21:40.805
11 47 VHRA 3 22:04.839
12 67 AVIS IVREA WOMEN 3 22:12.745

sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Maraton: 1. Kaitsu 1.38, toinen Hannu 1.45. Markku rikkoi pohkeensa ja
myi lautansa ja keskittyy jatkossa...

lauantai 23. kesäkuuta 2012

2,5 km kisa Kaitsu 2., Markku 4., Hannu 8.
10 km kisa Kaitsu 2., Hannu 3., Markku 5.
Viestissä ylivoimainen voitto

perjantai 22. kesäkuuta 2012

Olutta puoleen hintaan


Olen havainnut, että potkijoiden joukossa löytyy monia oluen ystäviä. 
Suosittelen tutustumaan oheisesta linkistä Tarkkamarkan blogin kirjoitukseen Olutta puoleen hintaan.
Tämän jutun vinkkien avulla voit säästää vuodessa satoja euroja!







Kuvan henkilöt eivät liity aiheeseen.








Hyvää Juhannusta!

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Hannu Aamu-TV:ssä 21.6. klo 8.45

Hannu on kertomassa Kickbikesta ja potkulautailusta Ylen Aamu-TV:ssä.

Teksti-TV


Joten nenä kiinni ruutuun ja digiboxit tallentamaan.






Lähetystä voi katsoa myös Yle Areenan kautta vaikka tästä linkistä.

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Johan löytyi mäki - Uuhimäki

Kickbike Uuhimäki
















Mäkien metsästys tuotti viimein tulosta. Toivalassa Kuopion pohjoispuolella sijaitsee Uuhimäki, joka kuuluu Kallaveden kierroksen reittiin. Kaksi vuotta sitten puolessa välissä piti hypätä laudalta pois ja taluttaa loppumatka mäestä ylös. Nyt rauhallisesti potkien meni ylös helposti.

Kävin kokeilemassa paljonko Kickbikella siinä saa vauhtia ja saahan siinä lähes 80 km/h.

Kickbike alamäki vauhti


Sport-Trackerin tiedot tästä linkistä.







Juhannus Ranskassa IKSA eurocupissa

Tulevana viikonloppuna jää kotimaan kokot näkemättä kun pääsen kokeilemaan vauhtiani eurocupin ekassa osakilpailussa Lyonissa. Matkaan lähtee lisäkseni Hannu, Kaitsu ja Miia.
Luvassa lauantaina 3 starttia 2,5km, 10 km sekä viesti ja sunnuntaina maraton.

Tavoitteena, että joka matkalla otetaan kolmoisvoitot ja muilta potkijoilta otetaan luulot pois ennen MM-kisoja.
Kuva:  Facebook Christophe Quiniou 

















Kuva:  Facebook Christophe Quiniou 
















Kisojen kotisivut.
Lähtönumerot nähtävissä Trot Lyon Picasa albumissa.
Nähtävästi minulle on odotettavissa täyden kympin viikonloppu.

Potkulautailu harjoittelua Ranskalaisittain

lauantai 16. kesäkuuta 2012

Forssa Suvi-ilta MARATHON 2012 Kickbike tulokset

Potkijat olivat rullaluistelijoiden sarjassa.

40 km

Sami Kuisma 1:30:00 (7. sijoitus luistelijoiden joukossa)
Matti Pesälä 1:45:41  (12. sijoitus luistelijoiden joukossa)

Kaikki tulokset tästä linkistä.

perjantai 15. kesäkuuta 2012

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

GIRO d´Italia 2012 * Cycling for All * Herning, 5th May

 Potkut alkavat kohdasta 12.28.


Alamäkiä etsimässä














Viikon pitkä palauttava Kickbike lenkki tuli potkittua kohti Leppävirtaa.
Samalla tuli tutkailtua seudun alamäet ja haettua kokemusta vauhdikkaista laskuista.
Kokemus on tarpeen sillä vauhdikkaita alamäkiä on luvassa niin Ranskan Eurocupin maratonilla sekä Saksan MM-kisojen Criterium kisassa.

Sport-Trackerin mukaan huippunopeus oli 57,5 km/h. Samalla löytyi myös reittin, joissa voisi vaikka järjestää vaativan Kickbike kisan. Reittiin kuuluisi vaativa lasku sekä sykkeitä nostava nousu. Mutta täytyy laitaa harkintaan joko ensikesänä olisi toteutuksen vuoro.

Palautuminen Navitas Maratonin kisasta on edennyt hyvin. Maanantaina tuli pyöräilyä yhteensä noin 70 km ja eilen "loikittua" Kickbikella ylämäkeä.

Nämä Kickbike loikat eli jalanvaihto joka potkulla ylämäkeen ovat kuuluneet KVK-harjoituskauden ohjelmaan kerran viikossa.

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Navitas Maratonin jälkipelit

Hurjan potkukisan jälkeen alkoi varsinaiset KULTA juhlat vaikka paikalla olikin vain himmeäpien mitallien voittajat.

Musta tuntuu, että päivänsankari oli tyytyväinen myös saamiinsa lahjoihin vaikka potkukelkkailu kelejä täytyy vielä hetki odottaa.





Kiitos kaikille läsnäolleille hauskasta illasta myös Marilynin puolesta!












Illalla julkaistiin myös ehdotus potkulautailun MM-kisajoukkueen virallisesta asusta. Näitä saisi jääkiekkoliitolta edullisesti nyt kun kotikisat ovat ohi.




Paino on voimaa, ylipaino yli voimaa!
Tässäkö tuleva MM-mitallisti?














Kunhan vain peesaajat näkevät tämän niin jo alkaa polvet tutista.

Potkulautailua Kickbikella Tanskan TV:n kuvaukset

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

The Ribhouse Texas Race - koululaisten viesti

The Ribhouse-Texas Race - Criterium

Rullapotkukelkalle kyytiä Hämeessä

Hattulassa on oltu liki 30 vuotta kateellisia naapuripitäjän Kalvolan Keihään edustajille. Keihään 139 intohimoista kuntoilijaa kuljetti vuoden 1982 kesäkuussa vuorokauden aikana rullapotkukelkkaa viestinä 340 kilometriä ja 488 metriä.


Lue juttu Hämeen Sanomista tästä linkistä.


Ps. Ennätys ei rikkoontunut. Tuloksena uljaat 309 km.


Lähde: Facebook

lauantai 9. kesäkuuta 2012

Navitas Maraton tulokset


MKB : 19,20 km (Lähti: 5, Keskeytti: 0, Hylätty: 0) 
 1. Immonen Kai Kouvolan Potku 38.50,3 
 2. Levänen Markku Savon Dyna 38.50,6 +0,3 
 3. Vierikko Hannu Ketkupolkka ry 38.50,8 +0,5 
 4. Pesälä Matti Kortelan Ryhti 45.18,5 +6.28,2 
 5. Forsblom Lars Kouvolan Potku 49.04,0 +10.13,7

NKB : 19,20 km (Lähti: 4, Keskeytti: 0, Hylätty: 0) 
 1. Salovirta Maarit Leppävirran Urheilijat 45.22,6 
 2. Moisio Carita 48.02,7 +2.40,1 
 3. Suomalainen Auli Multian Jyske 52.56,5 +7.33,9 
 4. Lahtinen Miia Team Kickbike 59.08,0 +13.45,4

KUNTOKB : 19,20 km (Lähti: 3, Keskeytti: 0, Hylätty: 0)
 1. Tuomainen Pertti Leppävirran Urheilijat 45.24,0 
 2. Levänen Joonas Leppävirran Urheilijat 49.02,9 +3.38,9
 3. Hyötyläinen Marja-Liisa 1.01.52,2 +16.28,2

Katso kaikki tulokset tästä linkistä.

torstai 7. kesäkuuta 2012

Alpo pitkästä aikaa mukaan arvokisoihin

Kuva: www.footbike-wc2012.de








MM-kisojen www-sivut kertovat, että Kuusiston Alpo tekee paluun arvokilpailuihin.
Katso järjestäjien uutiset tästä linkistä.

tiistai 5. kesäkuuta 2012

Navitas Maraton 2012














Ennakkoon on ilmoittaunut kymmenkunta potkijaa Navitas Maratonille.
Joukossa tutut nimet Immonen, Pesälä, Vierikko, Salovirta jne.
Valitettavasti uusia nimiä ei lähtölistalle ole ilmestynyt. Joten vielä ehtii mukaan.
Osallistujaluetttelo tässä linkissä.

Kaupungissa käynnissä olevat päällystystyöt pitävät järjestäjät jännityksessä aina perjantaihin asti. Potkijoille ja juoksijoille ei tästä ole isoja ongelmia, mutta rullaluistelijoille tästä saattaa tulla haastetta.
Toivotaan parasta, että YIT saa urakkansa valmiiksi.

Saa nähdä kuka pääsee laulamaan Leijonakuningas laulua.

maanantai 4. kesäkuuta 2012

Kallaveden kierros


Näytä suurempi kartta

Pesälän Matti käviki potkimassa Kuopiossa kallaveden kierroksen Wanhan Vehmerin 100 km aikaan 4h 22 min kosteissa oloissa.

Kuvia Kallaveden kierrokselta nähtävissä tästä linkistä.

perjantai 1. kesäkuuta 2012

Lahti sai MM-hiihdot 2017
















Lahti on saanut järjestettäväkseen vuoden 2017 MM-kisat. Siinä olisi hyvä mahdollisuus tuoda potkukelkkailua esiin suurten massojen nähtäville hiihdon ohessa.

Miltä tuntuisi potkia hiihtostadionilla Kicksparkilla tuhatpäisen yleisön hurratessa tai laskea alas hyppyrimäen alastulorinnettä tutkaan  yli 70 km/h nopeudella.

Yleisö saisi omalla potkukelkka alueellaan kokeilla maailman parhaita kelkkoja ja laskea vaikka mäkeä niillä.
Tässä näitä ilmaan heitettyjä ajatuksia, toivoen jonkun tarttuvan niihin.