lauantai 28. huhtikuuta 2012

Varkaus puolikas tulokset

Varkaus puolikas potkittiin tuulisessa kelissä. Kisan yllättäjä oli toiseksi potkinut hiihtäjä Samu Miettinen (18 v). Samu oli kolmatta kertaa Kickbiken sarvissa ja alitti tunnin tavoiteajan reilusti.













 Samu Miettinen, Warkauden Urheilijat





Samu sai Joonaksen Kickbiken käyttöönsä, kun Joonas mursi eilen illalla sormensa BMX:llä kaatuessaan.
Joten meitä oli lähtöviivalla kolme potkijaa.


Matti Pesälä, Kortelan Ryhti. Matti paransi viime vuoden aikaansa 1 minuutin ja 13 sekunttia.



Samu ja Matti potkivat yhtä matkaa kunnes viimeisellä kierroksella Vatuskin pitkässä nousussa Matti jäi ratkaisevasti. Maalissa kaksikon ero oli 8 sekunttia.












Itselläni matka sujui tasaisen varmasti. Ensimmäinen kierrokseni oli 18 sekunttia nopeampi kuin toinen. Paras yritys oli kuitenkin jäänyt viikon treeneihin. Juoksijoita oli mukana yllättävän vähän, joten perinteinen toisen kierroksen pujottelu jäi tällä kertaa vähälle. Paransin omaa aikaani reitillä 2 minuuttia 42 sekunttia, joten kesää ajatellen hyvälle näyttää.

















Varkaus puolikas reitti, nopeus- ja korkeuskäyrät tästä linkistä.

Tulokset Varkaus puolikas Kickbike 19,5 km

1. Markku Levänen Savon Dynamo 45.12 (25,9 km/h)
2. Samu Miettinen Warkauden Urheilijat 49.22 (23,7 km/h)
3. Matti Pesälä Kortelan Ryhti 49.30 (23,6 km/h)

Kaikki tulokset tästä linkistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti