lauantai 16. heinäkuuta 2011

Finntriathlon takana








Palkinto parin tunnin urakasta, hyvän olon lisäksi.





Joonas teki upean suorituksen ensimmäisessä triathlon kilpailuissaan.




















Sijoitus P12 sarjassa 6. ajalla 23.59,1   + 3.11,5 voittajaa perässä.

Uinti: 00:01:31
Pyöräily: 00:13:34
Juoksu: 00:08:53


















Ennen starttia Bomanin Tiina pyysi minut Joroisten Lukion viestijoukkueen uimariksi.
Samallahan se tuli suoritettua kun oma uintinikin.












Vanhasta muistista menin uinnin lähdössä eturiviin. Tämä oli virhe sillä jo ensimmäisen 50 metrin aikana 3 uimaria ui ylitseni. Sen verran hätäännyin tästä, että ensimmäiselle poijulle asti täytyi uida rintaa.
Vasta tämän jälkeen oma uinti lähti jotenkin sujumaan.

Rantaan päästyäni annoin ensin viestikapulana toimineen chipin Nooralle ja aloitin tämän jälkeen oman pukeutumiseni. Ja kyllä tuntui, että porukkaa lappasi koko ajan ohi siinä istuskellessani.

Vihdoin sitten pääsin matkaan potkimalla. Ensimmäiset 7 km pyöräilijät vain lappasi ohi ja minulla ei ollut mitään saumaa päästä peesiin, mutta onneksi tilanne muuttui kääntöpaikan jälkeen.
Maksimi nopeus Palviaisen alamäissä oli 54,8 km/h ja yleisön kannustus pyöräily reitin varrella oli hurjaa samoin kuin kilpakumppanien. Kiitos heille siitä.

Paluumatka sujuikin jo paremmin välillä pääsin kunnon pyöräilijä ryppäisiin potkimaan mukaan.
Noin 2 km ennen vaihtoa saavutin viestijoukkueeni pyöräilijän ja saavuin vaihtoon ennen häntä.
Minulla oli kamera lasit Kickbikeen kiinnitettynä, joten Youtube videota luvassa jossain vaiheessa kisoista.

















Juoksussa en sitten ottanut yhtään juoksuaskelta, mutta jaon noin 80 kpl aikaisemmassa jutussa esiteltyjä mainoskortteja. Tämä kävely oli muuten loistava loppuverryttely, nyt aamulla tätä kirjoittaissa paikat eivät ole yhtään kipeä.

Pyöräily osuuteni potkimisaika oli ilman vaihtoja 45.24 keskivauhti 27,6.



Sijoitukseni oli miesten sarjan viimeinen eli 53. ajalla 1.44.32,4 vain 48.41,2 voittajaa perässä. :)

Uinti:   00:06:54
Pyöräily: 00:50:45
Juoksu: 00:46:52

Olin kaikista maaliintulijoista kolmanneksi viimeinen, mutta uskallan sanoa että tyytyväisin.
Sain tavoitteeni suoritettua ja hyvän vauhdikkaan potkutreenin.

Ja viestijoukkueeni Joroisten Lukio sijoitus oli 15.

Uinti: 00:06:55
Pyöräily: 00:50:32
Juoksu: 00:25:46

Astuin uinnin  jälkeen näköjään oikea jalka edellä ajanotto matolle, koska vasemmassa jalassani oli viestijoukkueen chippi ja oikeassa omani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti