sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Warkauden lehden uutisointia messuista

Joonas esitteli maalaislääkäri Tapani Kiminkiselle potkukelkka simulaattoria Sadin osastolla. Kaksikko päätyi samalla Varkauden lehden etusivulle. Otsikolla Liikunta teemana juhlinnassa.












Kiminkinen jutusteli kuvaa otettaissa Joonaksen kanssa ja kyseli mm. harrastuksista. Joonas vastasi, että potkulautailu ja potkukelkkailu, johon tuli sitten tarkentava kysymys Tapanilta: "entä mitä urheilua ?"
Jolloin Joonas ilmoitti harrastavansa myös hiihtoa, jonka myös keskustelukumppani hyväksyi urheiluksi.

Juttuja potkukelkka simulaattorista















Lue Aamulehden juttu potkukelkka simulaattorista.

Lue Uuden Suomen juttu.

lauantai 30. lokakuuta 2010

Messut ohi















Messujen järjestäjät odottivat paria tuhatta kävijää messuille. Paikan päälle löysi kuitenkin vain muutama sata henkilöä. Netin kautta suoraa lähetystä SaDin osaston tapahtumia kävi seuraamassa 8 henkilöä.

















SaDin osasto ja MM-mitallisti. Joonas voitti päivällä myös vauhdittoman pituushypyn kaupungin mestaruuden.
Potkukelkka simulaattorilla kävijät potkivat yhteensä noin puoli tuntia



Joonas esitteli potkukelkka simulaattoria päivän pääpuhujalle maalaislääkäri Tapani Kiminkiselle.

perjantai 29. lokakuuta 2010

Potkukelkka simulaattori

Varkauden Urheiluseurat Ry:n messuilla esitellään huomenna myös potkukelkka simulaattori Savon Dynamo Ry: osastolla.

Lauantaina on messuvieraiden vuoro testata laitetta ja antaa kommentteja. Tämä on nähtävissä suorana www-sivuillani.

Laite on rakennettu juoksumatolle, johon voidaan kiinnittää Kickspark potkukelkka. Mittaristo näyttää potkijan ajan, energiakulutuksen sekä nopeuden. Myös potkijan sykkeen mittaustoiminto on tulossa simulaattoriin.


tiistai 26. lokakuuta 2010

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Tanskassa Kickbike hallikisat 27.1.2011


Persecution Race over 2 Laps - Each Round 250m

Ballerup Super Arena

Categories
Men Senior & Junior
Women Senior & Junior
Prize money
- for the best in each category
Other events etc.
- Friday/Saturday Cross competition (let us know if You are interested!)
Cross Kickbike can be borrowed free of charge
- Guided tour of Copenhagen

- Free Dinner Thursday and Friday
- Free water, fruit and bread during your stay

Map
Just type: BALLERUP SUPER ARENA
Close to S train: Central Copenhagen 25 min. - Sweden 1 hour 15 min.

Travel to Denmark
On top of the page CHANGE VERSION = show options from your country

Accommodation
We arrange private accommodation without charge, when we know how many are coming!
For those who want hotel:
ZLEEP (Just beside the Arena)
LAUTRUPPARK (not far away)
Hostels in Copenhagen
Registration (not later than: 12 January 2011)
Fee: None


It is a great event we are now a part of
It´s a fantastic opportunity to promote our sport

perjantai 22. lokakuuta 2010

Tulevien messujen yhteydet testattu

Olen Joonaksen kanssa menossa esittelemään SaDia, potkukelkkailua ja potkulautailua Kickbikella Varkauden Urheiluseurojen 20 v. juhlapäivä messuille 30.10.2010. Saamme osallistua messuille vaikka emme ole ainakaan vielä ko. yhdistyksen jäseniä. (Jäsenyyteen tarvitaan vielä SaDin syyskokouksen päätös ja vapaamuotinen hakemus.)
SaDin osaston suunnittelu ja yhteistyökumppaneiden haku on kovassa vauhdissa.

Osastolla on näytillä mm. 3 Kickbikea, Kickspark potkukelkka, potkuttelu urheilussa käytettäviä jalkineita ja muita välineitä.
Kahdessa näytössä pyörivät valokuvat sekä videon pätkät menneiden vuosien potkuttelu tapahtumista.
Osastolla kävijät pääsevät myös kokeilemaan potkukelkka simulaattoria, jonka virallinen julkaiseminen on tapahtumassa. Saa nähdä saanko tapahtuman pääpuhujan maalaislääkäri Tapani Kiminkisen potkukelkan sarviin testaamaan laitetta.

Nyt jännittää ehtiikö netistä tilaamani pieni Savon Dynamo Ry -banderolli saapua ennen messuja.

Kävin tänään testaamassa nettitikkua Varkauden liikuntatalolla ja se tuntuu pelittävän ihan hyvin. Pientä tökkimistä kuvassa saattaa ilmetä.
Osastolta lähetetään suoraa LIVE -kuvaa omilla www-sivuillani ja Bambuser sivuilla klo 9 ainakin klo 14 asti.
Osastoa pääsemme rakentamaan vasta perjantai iltana, joten kuvaus kulma on hakusessa.

maanantai 18. lokakuuta 2010

Bambuser - LIVE

WWW-sivuille on lisätty uusi toiminto, jolla Bambuserin avulla on yritys saada levitettyä netissä live kuvaa tulevista tapahtumista. Yhteistyökumppani kokeiluun on edelleen hakusessa, mutta toivottavasti tärpää.

Paljon on vielä kokeiltavaa ja epäilyttää vähän tuo kuvan taso, jos kännykällä lähtää kuvaa.
Samoin miten kännykän akku kestää pakkasia, saattaa kuva häipyä kesken Ice Maratonin 100 km matkan.

Ensimmäinen yritys lähettää live kuvaa on Savon Dynamon osastolta 30.10.2010 Varkauden Urheiluseurat ry:n 20-vuotisjuhla messuilta. Selvittely työ tämän osalta on käynnissä.

maanantai 11. lokakuuta 2010

perjantai 8. lokakuuta 2010

sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Mustanmännistö 1/2 maraton takana

Lauantaina käytiin jo 3. Mustanmännistön 1/2 maratoni loistavissa olosuhteissa.
Kickbikella käytin 21 kilometrille aikaa 50 minuuttia (Keskivauhti 25,2 km/h). Ehdin tuossa ajassa ottaa myös valokuvia alkumatkasta toisista osanottajista.
Nopein pyöräilijä käytti matkaan aikaa 56 minuuttia ja juoksija 1.18.

Kuvassa kisasta palkinnoksi kuitattu Lambo. ;)