lauantai 16. tammikuuta 2010

Mulan radan jäädytys

Mulan radan pohjoiskaarre on nyt jäädytetty.
Käytin pumppuna Rellunkulmasta ostettua 15 € avanto vesipumppua.
Tein siihen ensin oman virityksen levystä ja kahdesta putkenkiristimestä, jolla sen saa pysymään pilkkireiässä ja jonka päällä voi pitää toista jalkaa.


















Ensimmäinen kappale hajosi 10 minuutin käytön jälkeen.
Aamulla kävin vaihtamassa uuden tilalle.
Se kesti jopa 30 pummppausta kunnes ei enää nostanut vettä.

Sisäinen insinööri otti vallan ja tutkin mistä ongelma johtui.
Avasin putken ja havaitsin, että valmistaja on laittanut aivan liian
pienen prikan kohtaan, joka pitää tätä kumilätkää tangossa kiinni.
Vaihdoin omaani isomman prikan ja kumilätkä pysyy nyt paikallaan.
Ohessa kuva ongelma kohdasta.
















Ilta pimeässä kävin sitten jäädyttämässä kurvin loppuun.
Kun urakka oli loppusuoralla tuli kaksi "#&§$###" mopopoikaa ajellen rataa.
Kiltisti pojat poistuivat pyynnöstä paikalta.
Pojat saivat märät kengät ja valitettavasti päivällä levitetty vesi ei ollut vielä jäätynyt kuin pinnalta.
Joten lisätyönä pääsin tasoittelemaan heidän jälkiään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti